Satuja kaivonkannesta

Alkuun pohjustuksena kerron, että aamulla, kun vien lapset hoitoon, kuljemme sadevesiviemärin ohi. Siinä on kansi, josta aloin joskus kertomaan satuja huvittaakseni esikoista kävelymatkalla. Kirjoitan ainakin muutamia ylös, lähinnä itseäni varten. Tekee hyvää mielikuvitukselle vielä muistella satuja uudelleen ja kirjoittaa ne muistiin.

 

Olipa kerran kaivonkansi. Kansi sijaitsi hiekka-aavikolla. Koko maisema oli täynnä harmaan eri sävyjä, edes valkoista ja mustaa ei näkynyt. Näin meni vuosisatoja. Tuuli kuljetti harmaata hiekkaa harmaan kannen yli ja kansi kului pikkuhiljaa.

Kun tuhat vuotta oli kulunut, harmaasta hiekasta nousi varovasti harmaa, yksinäinen kasvi. Kasvi kasvoi hitaasti, varovasti tunnustellen ilmaa. Tuuli riepotteli kasvia, mutta kasvi jatkoi kasvamistaan ja uhmasi aavikon kuivuutta, kuumuutta ja tuulta. Maasta alkoi putkahdella enemmän kasveja, kaikki harmaan eri sävyissä. Kului satoja vuosia, kasveja tuli koko ajan lisää.

Eräänä päivänä kaukaisesta maasta aavikolle eksyi keiju, joka oli aavikon voiman imemänä menettänyt kaikki värinsä. Keiju oli heikko pitkän matkan jälkeen. Hän meni puun oksalle lepäämään ja nukahti syvään uneen. Kun hän heräsi, maisema oli edelleen harmaa. Keiju keräsi kaikki voimansa, keskittyi ja pinnisti… … ja sai lähetettyä yhden toiveen kaukaiseen keijumaahan. Toive matkasi aavikolta meren yli sademetsään, sieltä sateenkaaren yli, kuun ohi, kävi tervehtimässä aurinkoa, jatkoi matkaansa yli lumen maan ja lopulta pääsi keijujen maahan. Pieni keiju keijumaassa oli juuri nukahtamassa päiväunille, kun toive saavutti keijun. Keiju ponnahti ylös terälehdeltä, jolla oli lepäämässä, ja riensi keijukuningattaren luo. ”Keiju on pulassa! Kaikki on harmaata!” Keijut eivät pysty elämään kauaa ilman värejä.

Keijukuningatar lähti joukkoineen heti matkaan etsimään harmaata valtakuntaa. He kulkivat yli lumen maan, auringon ja kuun ohi, yli sateenkaaren, sademetsään ja sieltä meren yli… … kunnes näkivät harmaan valtakunnan. He kulkivat hitaasti, ihmetellen, varoen. He näkivät harmaita puita, harmaita pensaita, harmaita lähteitä, joissa virtasi harmaa vesi. Harmaat linnut istuivat hiljaa puissa, harmaat perhoset lensivät harmaiden kukkien lähellä. Harmailla mehiläisillä oli harmaa pesä.

Keijut löysivät ystävänsä viime hetkellä. Hän oli jo lähes menettänyt kaikki voimansa harmauden takia. Keijukuningatar istahti kaivon kannelle miettimään. Aikaa ei ollut enää paljoa. Siinä istuessaan hän kuuli vaimeita ääniä kannen alta. Hän jäi kuuntelemaan, tulivatko äänet todella kaivosta? Pian äänet kuuluivat taas. Kyllä! Äänet tulivat kaivosta! Kuningatar kutsui joukkonsa kaivamaan kannen sivuilta harmaata maata pois. Ääni kuului kovempaa. Keijut pinnistivät ja ponnistivat ja saivat kannen vähä vähältä siirtymään paikoiltaan. Kaivossa oli pisara väriä.

Ilkeä noita oli aikojen alussa ajettu metsään, jossa hän purki kaiken vihansa puihin, pensaisiin ja metsän asukkaisiin. Hän muutti metsän aavikoksi ja taikoi kaiken värin kaivoon. Aikojen kuluessa väri oli surrut vankeuttaan ja surusta muuttunut pienemmäksi ja pienemmäksi, kunnes jäljellä oli vain pieni pisara. Keijukuningatar kumartui ottamaan pisaran käsiinsä ja puhalsi siihen keijuvoimaa. Pisara alkoi säkenöimään kaikissa sateenkaaren väreissä, ensin hyvin pienenä, mutta pisara kasvoi kasvamistaan, kunnes kuningattaren oli päästettävä se käsistään.

Hän nosti kätensä ilmaan, ja pisara hajosi tuhansiksi pieniksi sateenkaariksi, jotka lähtivät sädehtien joka suuntaan kuningattaren käsistä. Aina, kun pieni sateenkaari osui hiekanjyväseen, lehteen, mehiläiseen, ne kaikki muuttuivat värikkäiksi. Perhonen perhoselta, puu puulta ja pensas pensaalta maisema alkoi saada väriä. Ja millaisia ne värit olivatkaan! Vahvimpia ja kauniimpia värejä, mitä keijut olivat ikinä nähneet. Eksynyt keiju, joka oli ensimmäisenä tullut harmaaseen valtakuntaan, vei viimeisiä hentoja henkäyksiään ruusun terälehdellä, kun pienen pieni sateenkaari osui ruusun terälehteen ja sai sen hehkumaan syvän punaisena ja kultaisena. Keiju hengähti syvään, oli hetken aivan paikoillaan, avasi sitten silmänsä, nousi istumaan, avasi siipensä ja antoi niiden värähdellä lempeässä tuulessa, kunnes oli valmis lähtemään lentoon. Hän lensi kuningattaren luo ja kiitti tätä pienen keijusydämensä pohjasta.

Harmaan valtakunnan kirous oli murrettu ja valtakunta sai uuden nimen, värien valtakunta.